Tiedeviestintä pakotetaan pöytälaatikkoon

Kolumnistimme Kalle Parviainen pohtii tiedeviestinnän maisteriohjelman ei-lakkauttamista.

Oulun yliopiston väistyvä rehtori Jouko Niinimäki arvioi Kalevassa (8.12.) yliopiston vetovoimaa. Mikä olisikaan parempi vetovoimatekijä kuin valtakunnallisesti ainutlaatuiset ja laadukkaat opinto-ohjelmat?

Humanistisen tiedekunnan dekaanit ilmoittivat opiskelijoille ja osalle henkilökuntaa joulukuun alussa, että tiedeviestinnän maisteriohjelmaan ei oteta uusia opiskelijoita kevään 2025 yhteishaussa. Virallisesti ei puhuta ohjelman lakkauttamisesta. Nykyisten opiskelijoiden valmistuttua tutkinto-ohjelma siirretään pöytälaatikkoon odottamaan parempia aikoja, sillä nykyisellään sen ei nähdä palvelevan tiedekunnan strategiaa.

Taloustutkimuksen tekemän korkeakoulujen bränditutkimuksen perusteella tärkeimmät tekijät koulutusalaa valittaessa ovat alan kiinnostavuus ja tasokas opetus. Palautteen perusteella tiedeviestinnän opiskelijat ovat olleet erittäin tyytyväisiä koulutukseen. Myös työnantajat ovat pitäneet tutkintoa suuressa arvossa: yksistään tiedeviestinnän maisteriohjelman eli TIEMA:n mainitseminen on saattanut avata ovia moniin mahdollisuuksiin. Ohjelmalla on myös harvinaisen tiivis alumniverkosto.

Tiedeviestinnän koulutus on 2020-luvulla tärkeämpää kuin ohjelman perustamisen aikana vuonna 2007. Nykyisenä mis- ja disinformaation aikakautena tutkittuun ja tieteelliseen tietoon perustuvalle päätöksenteolle on huutava tarve yhteiskunnassa. Ohjelmasta valmistuneilla maistereilla on kyky popularisoida tiedettä ja tehdä vaikuttavaa monikanavaista viestintää eri yleisöille.

Pohjimmiltaan ohjelman sisäänoton lakkauttamisen taustalla on tietenkin raha. Vaikka tiedeviestinnän maisteriohjelmasta valmistuu varsin hyvällä tahdilla opiskelijoita, ei se riitä kattamaan opetuksen kuluja. Tiedekunta voi syyttää yliopiston sisäistä rahanjakomallia, yliopisto taas opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) valtakunnallista himmeliä. Myös viime vuosien leikkaukset koulutukseen, erityisesti aikuiskoulutustuen lakkauttaminen, todennäköisesti vaikuttavat pelkkien maisteriohjelmien hakijamääriin.

Ironista on myös, että yliopisto ei selkeästi tiedä, miten markkinoida juuri tiedeviestinnän ohjelmaa. Esimerkiksi marraskuisilla hakijan päivillä maisteriohjelma ei näkynyt lainkaan. Toisaalta, talon sisällä ei välttämättä haluta kilpailla omista opiskelijoista. Moni ei varmaan tiennyt, että Oulussa voi ylipäätään opiskella tiedeviestintää – vieläpä ainoana yliopistona Suomessa.

Oulun yliopiston hallintotapaa on kritisoitu julkisuudessa viime aikoina. On ollut epäonnistuneita ravintolakilpailutuksia ja hallituksen jäsenten eroamisia. Muutamassa päivässä tehty päätös tiedeviestinnän ohjelman suhteen asettuu tähän jatkumoon. Tiedeviestinnän kehittämiseen myönnettiin rahaa ensi vuodelle, tekeillä oli alumnihaastattelu, ja opintosuunnitelmaa ja yhteishaun markkinointitekstejä oli päivitetty. Ohjelma sisälsi juuri sitä poikki- ja monitieteellistä pöhinää, jota erilaisissa puheissa ja suunnitelmissa usein viljellään. Lisäksi se tarjosi polun monille Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoille ylempään korkeakoulututkintoon. Tälläkään kertaa käytännön teot eivät siis vastaa juhlapuheita.

Klassinen sanonta hallinnon opiskelijaedustajien parissa kuuluu, että asioihin ei voi vaikuttaa vielä valmisteluvaiheessa, ja päätösten jälkeen onkin sitten liian myöhäistä. Usein todetaan myös, että iso laiva kääntyy hitaasti. Tällä kertaa Oulun yliopiston laiva kääntyi kuitenkin harmillisen nopeasti.

Kalle Parviainen

Kirjoittaja on Oulun ylioppilaslehden entinen toimitusharjoittelija ja opiskelee tiedeviestintää. Hän haluaa parantaa maailmaa viestimällä innostavasti monimutkaisista aiheista.

Lue lisää: